tiistai 29. syyskuuta 2009

Susanna ja retro ne yhteen soppii

Eli tuliaisia Kuopiosta ja muita viimeaikaisia kirppislöytöjä!

Daiga Daiga Duu kauppa, ihana, pakko käydä aina ihastelemassa! Toki sieltä saisi tarttumaan mukaan vaikka ja mitä!
Marimekon tarjoitin tarttui mukaan, kun oli niin sopivasti alessakin...
Marimekkoa, Sarvista, Aarikkaa... Sarvis ja Aarikka kirpparilta.
Tampellan retro, valko-turkoosi, "kesti" pyyhe. Niin ikään kirpparilta. Näiltä pyyhkeet tuntuivat joskus kauan sitten siellä "pyöreänlusikan" mummolassa...
Värejä.
Suomalaista.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Exää tapaamassa


Vietimme tämän viikonlopun siis exän kanssa. Vaikea oli taas lähtö hänen luotaan, kun koko perheellä on edelleen niin vahvoja tunteita häntä kohtaan. Kaikilla kuitenkin pääsääntöisesti positiivisia... vai liekö aika jo kullanut joitakin?!

Minä näistä tunteistani häntä kohtaan yleensä puhun eniten ja olen luullut, että perheestämme minä kaipaisin häntä eniten, mutta tänä viikonloppuna mies yllätti kertomalla kaipuustaan exän luokse. Exä tekikin kaikkensa pistämällä vettä myllyyn, että meidän olisi ollut oikein vaikeaa erota hänestä viikonlopun jälkeen. Niimpä annoimme periksi ja heittäydyimme vallan exän vietämiksi ja nautimme hänestä täysillä tankaten häntä kuin emme tietäisi milloin taas seuraavan kerran nähdään.

Nyt kun olemme viime aikoina nähneet exän kanssa toisiamme suhteellisen usein, voin vain todeta, että vanha suola janottaa ja pahasti! Mutta kuinkahan pahasti...

perjantai 18. syyskuuta 2009

Aamusta iltaan







meiltä. syystuuletuksen jäljiltä olleet tavarat alkaneet jo miellyttämään paikoillaan. tosin yksi iso lähes kaksimetrinen kaappi tönöttää olkkarin nurkassa ihan vaan pitääkseen sisällään stereoita, jotka meillä kuitenkin on aika pienet. että mitä tuolla sitten tekis, kun sen huostaanotto peruuntui. ystävän kirppispöydältä liikeni minullekin yllättäen tilaa ja sepä pistikin vauhtia tavarani liikkumiseen joka tapahtuu ensi maanantaista alkaen.



hyviä viikonloppuja kaikille. itse vietän sen töissä.

torstai 17. syyskuuta 2009

pyörin ja pörräsin

ja tein LÖYDÖN




kuvat blafre design

Siis aivan ihastuttava norjalainen nettiputiikki! Oma tuotemerkki, jolla valmistavat mm. erilaisia säilytysjuttuja ja paperitavaraa. Aivan herkullisia värejä, värejä ja VÄREJÄ. Aivan törkeän mahtava on myös tuon putiikin omistajan koti ja blogi... Niin miun makkuun :)

tiistai 15. syyskuuta 2009

Hyvää yötä neiti Elli



"Elli, takaisin sänkyyn!" "Elli, pää tyynyyn!" "Elli, nyt takaisin nukkumaan!" "Elli, nyt on nukkumaanmenoaika!" "Elli, pysytään sängyssä!" "Elli, ei tulla pois sängystä!" "Elli, hyvää yötä!"

Elli, meidän pieni iso tyttömme, meni nukkumaan jo isojen tyttöjen sänkyyn. Nyt jo vihdoin siellä nukkuu.

Niin se vaan aika menee...huokaus...

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Sadonkorjuun aika



Yleisön, eli minun, valtaisasta pyynnöstä päätin tehdä perheelleni kaalikääryleitä, jotka ovat muodostuneet jokasyksyiseksi perinteekseni. Siis perinteeksihän voidaan laskea se, että tein kaalikääryleitä myös viime vuonna. Olin heti viisas ja pyysin ravintola-alalla työskentelevältä ystävältäni lainaan viiden litran kattilan, koska viime vuonna kaalini ei edes mahtunut kolmen litran kattilaani ja kaalinlehtien irroittamiseen menikin mukavasti se puoli päivää!

Siispä kattila kotiin ja sitten Prismaan. Siellä heviosastolla Sissel tuli viereeni ja kysyi:"ÄÄÄÄÄÄiiti, Mikä Toi On". Niimpä... Kaali äkkiä kotiin ja ruoan laittoon, jotta viisivuotias tyttärenikin saisi tutaa kaalta ja tunnistaisi sen suomalaiseen ruokapöytään kuuluvaksi ravintoaineeksi ennen tarhassa alkavaa sadonkorjuuviikkoa!

No ihan pikaruokaa tuo kaali ei ole ja siinähän se sunnuntai mukavasti menikin, ruoan laitossa, josta muutenkin pidän niin paljon. Mutta jälleen kerran, ennakkoasenteista huolimatta, kääryleet maistuivat, tosin nuorimmainen jauhoi ehkä hieman oudon sitkeää kaalinlehteä vähän kummissaan ja ojensi sitten nyökytellen lautasen isäänsä kohden tarkoittaen, että juu kyllä tämä oli nyt sitten tässä! Leipää kiitos!

Minä saan jatkaa kääryleiden mutustelua (lue hotkimista) vielä huomenna töissä ja
loput perheemme jäsenet saavat syötäväkseen toista suosikkiani kaalilaatikkoa, jonka edelleen yleisön niin kovasti vaatiessa pyöräytin lopusta kaalista :)


Ihana syksy ja sitä myöten nami nami kotimainen ruoka :)

torstai 3. syyskuuta 2009

Syystuuletus


Päässä ja kotona! Nyt ovat saaneet kyytiä tämä ahdas pikku kotimme ja omat aivoni! Tuloksena kasapäin tavaraa lajiteltuina kirppis, UFF, kaatopaikka, varasto. Jälleen sen ehkä noin sadannen kerran tässä asunnossa kaapit laitettu uuteen uskoon ja sisällöiltään uusiksi, kun tavarat eivät vieläkään puolentoista vuoden asumisen jälkeen ole löytäneet sitä omaa paikkaa. Ja vielä pitäisi muutamia hyllyjä, vitriinejä ja kaappeja saada siirrettyä huoneesta toiseen! Ja tietty niiden tavaroiden järjestely.

Kaiken tämän konkreettisen tekemisen lisäksi, olen tehnyt ajatustyötä tulevasta syksystä ja ensi keväästäkin. Nyt kun on kesä paahdettu töissä ja rytmi alkaa olla kutakuinkin selvillä, niin eihän tätä vapaa-aikaa, saatika koko perheen yhteistä vapaa-aikaa kyllä nimeksikään ole. Paljon olen karsinut omia harrastuksia ja niitä asioita mitä minä haluaisin tehdä ja jättänyt jäljelle sen kaikista rakkaimman eli liikunnan. Nyt en aio edes yrittää löytää aikaa käsitöille ja ompeluille, koska se vaan harmittaa enemmän, kun aikaa ei ole keskittyä niihin kunnolla. Raivasin kaikki tarvikkeenikin pois silmieni ulottuvilta kaappien taakse ettei pääse houkuttelemaan:D

Opiskelujanikin mietin, mutta siinä tein sovinnon itseni kanssa, että teen jos jaksan, mutta lopettaa en suoranaisesti aio. Sitähän jopa saattaa saada jotain hyviä pohdintoja aikaiseksi, kun syksy tästä kunnolla etenee ja pimeät, sateiset illat odottaa :D


Ja hei meillä joilla EI leivota, tuoksui eilen mustikkapiirakka, itse leivottuna! Mihin tämä tuuletus ja organisointi oikein vielä johtaakaan!