torstai 3. syyskuuta 2009

Syystuuletus


Päässä ja kotona! Nyt ovat saaneet kyytiä tämä ahdas pikku kotimme ja omat aivoni! Tuloksena kasapäin tavaraa lajiteltuina kirppis, UFF, kaatopaikka, varasto. Jälleen sen ehkä noin sadannen kerran tässä asunnossa kaapit laitettu uuteen uskoon ja sisällöiltään uusiksi, kun tavarat eivät vieläkään puolentoista vuoden asumisen jälkeen ole löytäneet sitä omaa paikkaa. Ja vielä pitäisi muutamia hyllyjä, vitriinejä ja kaappeja saada siirrettyä huoneesta toiseen! Ja tietty niiden tavaroiden järjestely.

Kaiken tämän konkreettisen tekemisen lisäksi, olen tehnyt ajatustyötä tulevasta syksystä ja ensi keväästäkin. Nyt kun on kesä paahdettu töissä ja rytmi alkaa olla kutakuinkin selvillä, niin eihän tätä vapaa-aikaa, saatika koko perheen yhteistä vapaa-aikaa kyllä nimeksikään ole. Paljon olen karsinut omia harrastuksia ja niitä asioita mitä minä haluaisin tehdä ja jättänyt jäljelle sen kaikista rakkaimman eli liikunnan. Nyt en aio edes yrittää löytää aikaa käsitöille ja ompeluille, koska se vaan harmittaa enemmän, kun aikaa ei ole keskittyä niihin kunnolla. Raivasin kaikki tarvikkeenikin pois silmieni ulottuvilta kaappien taakse ettei pääse houkuttelemaan:D

Opiskelujanikin mietin, mutta siinä tein sovinnon itseni kanssa, että teen jos jaksan, mutta lopettaa en suoranaisesti aio. Sitähän jopa saattaa saada jotain hyviä pohdintoja aikaiseksi, kun syksy tästä kunnolla etenee ja pimeät, sateiset illat odottaa :D


Ja hei meillä joilla EI leivota, tuoksui eilen mustikkapiirakka, itse leivottuna! Mihin tämä tuuletus ja organisointi oikein vielä johtaakaan!





4 kommenttia:

  1. Puhdistautuminen tekee hyvää,oli sitten materiaa tai henkistä painolastia.Meinasin kans kirppiksen varailla kun edelliseltä kerralta jäi parvekkeen tukkeeksi muutama laatikollinen..

    VastaaPoista
  2. Tuuletitko sen kaapin? Mahtuiko? :) JOnna

    VastaaPoista
  3. Järjestäytymään joutuu meistä jokainen, aina välillä. Itsekkin varasin just kirppispöydän, joten niitä pitäisi kohta alkaa hinnoittelemaan.

    Ja ne kaapit ja muut ei ole meilläkään vielä oikeilla paikoilla, vaikka ollaan asuttu tässä jo reilu neljä vuotta. Ja luulen että se oikea paikkakin vaihaa välillä paikkaa, ja taas joutuu muuttamaan tavaroita... Joskus muutos tekee hyvää, vakka se olisi vain kahvikuppien uusi paikka toisessa hyllyssä.

    VastaaPoista
  4. No nyt on myllätty täällä meillä! Kaapitkin ovat saaneet uudet paikkansa, mutta tavarat asettuvat aloilleen sitten pikkuhiljaa :D Kyllä on ollut jotenkin rauhallisempi olo itelläkin tuon urakan jälkeen! HUH! Ei turhia siivouksia tai järjestelyjä meillä vähään aikaan, kiitos! Kirppispöytä joutuu kyllä odottelemaan ensi kesään ja kesälomaan. Ja sittenhän sitä rompetta vasta onkin :D

    VastaaPoista